Hämärän ylistys

Olen huomannut, että luonnollisen valon puute on talvessa raskainta, raskaampaa kuin pimeys itsessään. Kirjoitin viime talvena jatkuvasta keinovalossa olemisesta ja oikean pimeyden puuttumisesta. Niistä puhuessa tulee ensimmäiseksi mieleen kaupunkitaajaman oranssinpunainen taivas, jolta tähdet ovat kadonneet. Nyt olen kuitenkin huomannut kaipaavani hämärää myös sisätiloissa.

 

Helposti unohtuu, että luonnonvalo ei ole vain aurinkoisten päivien erikoisuus. Luonnonvaloa ovat myös kuu, tähdet ja elävä tuli, ja niitä on aikojen alusta asti riittänyt ihmisten talvi-illoissakin. Varsinkin nyt asuessani kerrostaloasunnossa kaupungissa luonnollista valoa (tai luonnollista pimeää) on kuitenkin vaikea löytää. Ulkona ei ole koskaan riittävän pimeää tähtien katseluun, sisältä puolestaan puuttuvat takan ja puukiukaan pehmeän lämpimät valot.

Olen kuluneen syksyn ja talven aikana pyrkinyt oleilemaan sisätiloissakin mahdollisimman paljon luonnonvalossa, toisin sanoen paljon hämärämmässä, mihin olen aiemmin tottunut. Olemme kotona alkaneet välttää sähkövaloa ja kuvaruutuja viimeisinä tunteina ennen nukkumaanmenoa. Tämän kokeilun aikana olen tullut illalla aikaisemmin uneliaaksi (minulle hyvä asia, koska aiemmin olen ollut usein iltaisin liian levoton käydäkseni nukkumaan). Olen myös nukkunut sikeämmin ja herännyt virkeämpänä, mikä on tällaiselle aamu-uniselle todella suuri saavutus. Kaiken kaikkiaan pimeä vuodenaika tuntuu vähemmän väsyttävältä ja vähemmän vihamieliseltä kuin ennen.

Huomaan, kuinka paljon olen kuvitellut tarvitsevani lamppuja, ehkä siitäkin syystä, että liian hämärässä lukemisesta ja muusta vastaavasta on varoiteltu lapsuudestani saakka. Keinovalo on itsestäänselvyys, ja sen välttäminen vaikuttaa suorastaan terveydelle haitalliselta.

Kuitenkin, kun alan pohtia omia tuntemuksiani, asia muuttuu monimutkaisemmaksi. Olen esimerkiksi aina kärsinyt päänsäryistä, silmäsärystä ja väsymyksestä voimakkaasti valaistuissa tiloissa. Myös tietokoneen kirkkaat näytöt ja piirtoheittimet ovat aiheuttaneet samoja oireita. Olisiko vähemmälläkin pärjännyt?

Voimakkaasti visuaaliseen informaatioon nojaava kulttuurimme on tietysti valosta riippuvainen. Lukeminen, erilaisten laitteiden käyttö, television ja elokuvien katselu ja netissä surffailu vaativat ainakin jonkinlaista valoa. Suurin osa informaatiosta tulee silmiemme kautta. Ulkomainoksetkin täytyy valaista, jotta ne näkyisivät myös pimeällä. Vaatiiko kuitenkin kaikki tekemisemme aina näkemistä?

Eikä keinovalon puute pimeää tarkoita. Jo pari kynttilää valaisee pienen asuntomme yllättävän tehokkaasti. Olen huomannut, että ihan tavallisista päivärutiineista yllättävän suuren osan voi tehdä ilman kirkasta valaistusta. Hämäränhyssyssä voi mm. venytellä, kuunnella musiikkia, kertoa tarinoita, keskustella syvällisiä, jutella niitä näitä, olla sylikkäin, soittaa ystäville tai sukulaisille, ruokailla... Myös mm. tiskaus, pyykinpesu, ruuanlaitto, saunominen ja suihkussa käyminen onnistuvat aivan hyvin kynttilänvalossa. 

Puuronkeittoa kynttilänvalossa

Pimeys tai hämärä yhdistetään yleensä yksinäiseen erakkoelämään. Vaikka nautinkin yksinolosta, hämärässä on mahdollista olla myös sosiaalinen. Ihmiset ovat iät ja ajat kokoontuneet tulen ympärille kertomaan tarinoita, hakemaan suojaa, aterioimaan tai juhlimaan. Hämärä kynttilän- tai kuunvalo on omiaan kaikenlaiseen romanttiseen kanssakäymiseen. Ja mikseipä puolison, ystävän tai perheen kanssa voisi viettää aikaa täysin pimeässäkin? Moni muistaa ainakin lapsuuden taskulamppupiiloset ja kummitustarinat.

Hämärässä aika tuntuu venyvän ja pehmentyvän. Menneisyys on enemmän läsnä tässä hetkessä. Kasvonpiirteet muuttuvat utuisen kauniiksi. Mieli on samaan aikaan rauhallinen ja keskittynyt. Valaistuksen vähentäminen vaimentaa myös jatkuvasti virtaavaa informaatiotulvaa. Silmät ja mieli saavat levätä. Samalla muut aistit herkistyvät ottamaan vastaan kosketusta, kuuloaistimuksia, kertomuksia ja tunnelmia. Pimeys antaa mielikuvitukselle tilaa ja kietoo pehmeään peittoonsa. 

 

Hiljaisuuden lisäksi myös pimeys on uhanalainen luonnonvaramme. Kenties pimeän sijaan tai sen lisäksi väsymmekin pimeyden puuttumisesta. Niin nurinkuriselta kuin se kuulostaakin, löytyisikö pimeyden suojelusta apua kaamosväsymykseen? Kannattaa ainakin kokeilla. Pimeä ja luonnonvalo tarvitsevat puolustajaansa niin kodissa kuin sen ulkopuolellakin. Pian on onneksi taas joulu, kynttilöiden aika. Se on hyvä hetki hellittää turhasta valosta edes hetkeksi, antautua hämärälle.