Kiitos, marraskuu

Pidän marraskuusta. Kaikki valmistautuu lepoon. Tämä on irtipäästämisen aikaa - haikeaa, mutta kuitenkin tärkeä osa elämää. Harmauskin muuttuu rauhallisen kauniiksi väriloistoksi, kun menee metsään.

Mummini sanoi kerran, että marraskuu on hänestä kaikista paras kuukausi, koska silloin on vähiten töitä. Mummi on entinen maatilan emäntä. Ehkä marraskuun inhottavuus ei olekaan mikään itsestäänselvyys, vaan nykyisen kulttuurimme tuotos. Kiirettä, harmautta ja keinovaloja. Olisimmeko marraskuussa yhtä uupuneita, jos käyttäisimme tämän ajan polttopuiden tekoon, käsitöihin ja leipomiseen leivinuunin pehmeässä lämmössä?

Valitettavasti monilla ei nykypäivänä ole joko mahdollisuutta tai valmiutta asettua tuohon luonnonrytmin lepoon. Tämä aika vuodestahan on monesti koulu- ja työelämässä sitä kaikkein hektisintä ja stressaavinta. Sitten tulee joulu tuoden omat kiireensä, ääriään myöten pullistelevat ostoskeskukset ja vilkkuvalot. Heti tammikuussa alkaa uusi kierros.

Mitä me, yhteiskuntana tai yksittäisinä ihmisinä voisimme oppia luonnon lepoajasta? Voisiko marraskuu tuoda meille mahdollisuuden luopua entisestä, ehkä surrakin sitä, ja samalla toivottaa tervetulleeksi tulevan talven hiljaisuus ja sen alta esiin pursuava kevät? Sinivuokot lymyilevät jo metsässä odottamssa tulevan kevään valoa. Sipulit on istutettu ja pellot kynnetty kevään kylvöjä varten. Kaikki on valmista.

Marraskuuta pidetään nimensä mukaisesti ”kuoleman kuukautena”. Kuulostaa masentavalta, mutta vain, jos kuolema nähdään elämän vastakohtana, lopullisena ja synkkänä. Kuitenkin luonnossa kuolemaa tapahtuu jatkuvasti, eikä se ole mitään muuta kuin uuden elämän syntymää. Puut luopuvat lehdistään syksyn tullen, ja lehtien ravinteet siirtyvät maaperään puun juurelle. Kuollutkin puu kuhisee kaikenlaista elämää, kun erilaiset sienet ja pikkumönkijäiset alkavat hajottaa sitä.

Ei mikään kuolema ole lopullinen. Ainoastaan meidän ihmisten tuntuu olevan vaikea päästää irti. Kuinkahan paljon sellaisia menneitä taakkoja kannamme, joiden olisi ollut aika antaa kuolla jo aikaa sitten? Miten meissä voi syntyä uutta elämää, jos emme uskalla luopua?

Puhe marraskuun harmaudestakin on oikeastaan puppua. Ainoastaan kaupungissa on nyt todella harmaata. Mutta menkääpä metsään! Männynrungot suorastaan hehkuvat punaisuuttaan ja sammaleenvihreä herää eloon kosteassa syyssäässä. Ruskean ja harmaankin sävyt vaihtelevat sinertävästä oranssiin ja kaikkeen siltä väliltä. Tuntuu upealta seistä kalliolla kauan ja antaa nukahtavan maiseman paljastaa salaisuuksiaan pala kerrallaan, sävy sävyltä.

Kiitos tästä kaikesta, marraskuu.

Kuvat: www.luonnonvalo.fi